Ajattelin tähän väliin kertoa teille meidän kuulumisia, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa olekaan tapahtunut.
Mutta harvemmin elämässä mitään suurta tapahtuukaan.
Pienet asiat on niitä, mitkä tekee elämästä ihanaa.
Tai sitten "ei niin'' ihanaa...
Meillä on ollut Oliverin kanssa öiden suhteen jo hetken aikaa hankalampi jakso menossa.
Oliver on herännyt joka yö jossain välissä itkemään, mikä on kestänyt puolesta tunnista tuntiin.
Raukka.
Paljon tosin helpotti, kun Oliverin flunssa alkoi vihdoin hellittämään.
Eli todennäköisesti flunssa ja tuloaan tekevät uudet hampaat on olleet raskaiden öiden syynä.
Tietysti nää yöitkut on ollut raskaita myös vanhemmille, koska päivällä pitäisi huonoista yöunista huolimatta jaksaa touhuta, koska hommat ei hoidu itsestään eikä Oliver ymmärrä, että miksi äiti on vähän väsynyt.
Pelkät itkuiset ja valvotut yöt ei oo ollu ainoa syy mun väsymykseen.
Mulla oli jonkin aikaa hieman uupunut olo koko elämään ja pelkäsin masennuksen väijyvän jossain nurkan takaa iskeäkseen jälleen muhun kiinni.
Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi verikokeissa, sillä rauta -arvojen kanssa mulla on ollut ennenkin ongelmia.
Rautavarasto -arvo oli vain 20.
Joten ei muuta kun rautakuuri päälle jälleen tuplana ja olo alkoikin helpottamaan huomattavasti todella nopeasti.
Oon syönyt rautaa jo puoli vuotta ennen ensimmäistä raskautta kuureina, yhtä jaksoisesti koko Oliverin raskauden ajan ja oikeastaan koko ajan sen jälkeenkin.
Parikin päivää ilman rautalisää, huomaan eron omassa voinnista ja vireydessä.
Nauroinkin hoitajalle verikoe -tuloksia kysellässäni, että saan syödä rautaa varmaan hautaan asti.
Armoa olen kuitenkin antanut itelleni paljon näiden uneliaiden päivien aikana, enkä ole nostanut karvojani pystyyn, jos tiskialtaassa on vähän enemmän tiskiä, enkä ole ollut kiillottamassa keittiön tasoja heti pienimmänkin tahran ilmestyttyä.
Kyllä ne kerkeää.
Siivoan ja järjestelen tavaroita sitten, kun mulla on oikeesti siihen kunnolla energiaa.
Otan päikkäreitä Oliverin kanssa aina kun siltä tuntuu ja me nukutaan aamulla niin pitkään, kun meitä väsyttää.
Mä nautin täysin tästä ajasta ja otan kaiken ilon irti siitä, kun Oliver on ainoa lapsi.
Ja paljon tärkeempää on ajan antaminen Oliverille, leikkiä ja touhuta hänen kanssaan.
Ja Oliverin touhuja on todella hauska seurata, sillä Oliver on ihan vallattoman hauska tyyppi.
Oon huomannut, että Oliver on aika vitsikäs ja sellainen hauskuuttaja -luonne, joka rakastaa, kun äiti ja isi leikkii hänen kanssaan.
Tai kukapa lapsi sitä nyt ei rakastaisi...?
Mutta eilenkin illalla makuuhuoneessa Oliver lähti mua kontaten ja samalla nauraen "karkuun", ihan kuin haluten, että jahtaisin häntä.
Jahtasin häntä kontaten hetken ja nappasin hänet sitten lopuksi syliin kutittaen Oliveria.
Jahtasin häntä kontaten hetken ja nappasin hänet sitten lopuksi syliin kutittaen Oliveria.
Oliver meinas ratketa halki naurusta!
Mikään ei tee fiilistä niin hyväksi, kun oman lapsen ilo ja nauru!
Varasin itelleni myös ratsastustunnit parin vuoden tauon jälkeen ja oon niistä ihan super innoissani!
En malttaisi oottaa torstaita!
Totta kai mua myös jännittää.
Onhan mun taidot varmasti kamalan ruosteessa ja lihaksetkin on varmaan päässy surkastumaan.
Mutta ihan super ihanaa päästä aloittamaan taas itselle niin rakas harrastus!
Että kaikin puolin pienistä arjen vastoinkäymisistä huolimatta meillä menee oikein hyvin.
Elämä on tällä hetkellä ihanaa ja oon todella onnellinen, vaikka välillä vähän väsyttääkin.
Nää silmäpussit silmien alla kertoo vaan siitä, että mua on siunattu maailman arvokkaimmalla lahjalla, eli Oliverilla ja siitä, että saan olla äiti juuri meidän pienelle pojalle. ❤️
Nää silmäpussit silmien alla kertoo vaan siitä, että mua on siunattu maailman arvokkaimmalla lahjalla, eli Oliverilla ja siitä, että saan olla äiti juuri meidän pienelle pojalle. ❤️
-Miia
Ei kommentteja