Pienen pojan ensimmäiset synttärit

Ensimmäiset ajatukset liittyen Oliverin synttäreihin tuli jo varmaan Oliverin ollessa vasta puoli vuotias.
Mulla oli heti aika selkeä mielikuva, mitä tyylillisesti synttäreiltä haluan, vaikkei mitään varsinaista teemaa ollutkaan.
Ehkä "talvi", jos joku teema olis pakko nimetä.

Mä en todellakaan alkanut koristelemaan talon joka nurkkaan.

Mulla oli pari näyttävämpää koristusta ja muuten yritin panostaa tarjoiluun ja pieniin yksityiskohtiin.

Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni synttäreille valokuvista seinämän, mistä näkisi mitä Oliverin ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään.

Kuvat yksistään seinällä olisi kuitenkin näyttänyt todella orvoilta, joten päädyin tekemään itse ilmapallokaaren seinän ympärille tuomaan täydennystä.

Todella helppo ja yksinkertainen, vaikkakin aika aikaa vievä tekele, mutta ehdottomasti kaiken vaivansa arvoinen!

Näistä "cake smash" -kuvista oli pakko myös tehdä kollaasi yhdelle seinälle! 

Suolaisina tarjoiltavina meillä oli

- kinkkupiirakkaa

- rucola-yrtti salaattia

- patonkia ja levitteitä

Makeissa taas oli 

- nakukakku

- sitruunajuustokakku

- rocky road -paloja

- hedelmävartaita

Nakukakut on ehdottomasti kauneimpia kakkuja mun mielestä tällä hetkellä, joten "pääkakkua" ei tarvinnut kauaa miettiä.

Tein suklaapohjan, jonka täytteenä oli vadelma mascarpone -täyte, jonka seassa oli Daim -muruja.

Mä en yleensä mikään kankuihminen oo, mutta tää oli kyllä todella hyvää, vaikka oma kehu nyt vähän haiseekin.

Päätarjoilupöydän lisäks meillä oli "snäkkibaari", mistä löytyi 

- dippikuppeja

- keksejä

- poppareita

Ja "mehubaari" löytyi totta kai myös!

Synttärit meni todella hyvin, vaikkakin valokuvaus jäi aikalailla minimiin ja pillimehut lapsille unohtui tarjoilla.
Löysin pillimehut meidän keittiön yläkaapista nimittäin vasta maanantaina! 😀

 Kaikilla vierailla kuitenkin (oletettavasti) oli mukavaa ja päivänsankari ainakin oli innoissaan tästä päivästä.

Oon kyllä niin kiitollinen ja onnellinen, kuinka paljon meidän ja Oliverin ympärillä on rakastavia ihmisiä.
Se on kaikkein arvokkain lahja, mikä me voidaan koskaan saada.





-Miia

Kamppailu täydellistä äiti-illuusiota vastaan

Jokaisella meistä varmaan on mielessä kuva, millainen täydellinen äiti tai isä omasta mielestään olisi.

Täydellisyyttä ei kuitenkaan kukaan pysty saavuttamaan, eikä ''täydellistä äitiä'' edes ole olemassa.

Silti jokainen varmasti huomaa jossain vaiheessa ''kilpailevansa'' ja yrittävänsä täyttää tämän mielessä olevan täydellisen äitikuvan kriteereitä ja soimaavansa itseään, kun ei onnistukaan jossain.

Mä ainakin olen monet itkut itkenyt nimenomaan tekemieni virheiden takia ja kuinka olin käyttäytynyt väärin joissakin tilanteissa.
Olin todella ankara ja jopa syyllistävä itseäni kohtaan.
Ikään kuin en olisi koskaan saanut epäonnistua ja tehdä virheitä.
Ajattelin, etten ansaitse olla äiti Oliverille, kun en osaa tehdä tätä äitiyttä niin kuin pitäisi.
Kun hermot esimerkiksi ei pysy kasassa 24/7.

Toivoin, että voisipa Oliver syntyä vasta nyt meidän perheeseen.

Jotta Oliverin ei tarvitsisi kohdata niitä virheitä, joita olen tähän mennessä tehnyt.

Jotta voisin olla aivan alusta alkaen sellainen äiti, joka nyt tänä päivänä olen.

Kuten sanonta kuuluu;

''kukaan ei ole seppä syntyessään'', 

ei kukaan myöskään voi olla ''täydellinen'' äiti tai isä suoraan ilman opettelua ja tekemättä virheitä.
Jokainen on joskus äiti ja isä ensimmäistä kertaa ja vanhemmaksi kasvaminen alkaa ensimmäisen lapsen myötä.

Virheet on kaikille täysin sallittuja.

Niiden kautta sitä kasvaa ja oppii parhaiten.

Kukaan ei voi tietää, miten reagoi täysin uuteen elämäntilanteeseen, yövalvomisiin ja pitkiin itkuihin ilman loppua, ennen kuin sellainen tulee kohdalle ensimmäisen kerran.
Tai kymmenennen kerran.
Vaikka kuinka olisit odotusaikana ajatellut toimivasi jossain tilanteessa toisella tavalla, saatat väsymyksen seurauksena toimia täysin päin vastoin.

Vanhemmaksi kasvaminen ei edes lopu ensimmäiseen vauvavuoteen.
Vanhemmaksi kasvaminen tapahtuu lapsen mukana läpi elämän.

Aina tulee joku uusi vaihe.

Ensimmäinen uhma, teini-ikä, mitä ikinä voikaan kasvamisen vaiheisiin kuvitella.
Aina tulee uusia tilanteita, joiden mukana vanhempikin kompastuu, oppii ja kasvaa.
Ja se on täysin fine.
Esikoinen todellakin on kaikessa se koekaniini.
Sitten syntyy toinen lapsi, joka on täysi vastakohta esikoiseen ja siinä sitä taas ollaan lähtöruudussa ja uusien opeteltavien asioiden äärellä.

Kaikki kauniit kuvat on ottanut upea
@kaisuojansivu

Pian tän ajattelutyön, häpeän ja syyllistäminen jälkeen pystyin antamaan itselle anteeksi.
Hyväksymään tekemäni virheet ja katsomaan niitä ennemminkin positiivisen linssin läpi, kuin negatiivisen.
Niiden kautta olen kasvanut ja oppinut uutta.
Sillä tekemieni virheiden kautta, voin kasvaa ja muuttua sellaiseksi vanhemmaksi, joka olen unelmoinut olevani.

En täydellinen, mutta riittävä.

-Miia