Jokaisella meistä varmaan on mielessä kuva, millainen täydellinen äiti tai isä omasta mielestään olisi.
Täydellisyyttä ei kuitenkaan kukaan pysty saavuttamaan, eikä ''täydellistä äitiä'' edes ole olemassa.
Silti jokainen varmasti huomaa jossain vaiheessa ''kilpailevansa'' ja yrittävänsä täyttää tämän mielessä olevan täydellisen äitikuvan kriteereitä ja soimaavansa itseään, kun ei onnistukaan jossain.
Mä ainakin olen monet itkut itkenyt nimenomaan tekemieni virheiden takia ja kuinka olin käyttäytynyt väärin joissakin tilanteissa.
Olin todella ankara ja jopa syyllistävä itseäni kohtaan.
Ikään kuin en olisi koskaan saanut epäonnistua ja tehdä virheitä.
Ajattelin, etten ansaitse olla äiti Oliverille, kun en osaa tehdä tätä äitiyttä niin kuin pitäisi.
Kun hermot esimerkiksi ei pysy kasassa 24/7.
Toivoin, että voisipa Oliver syntyä vasta nyt meidän perheeseen.
Jotta Oliverin ei tarvitsisi kohdata niitä virheitä, joita olen tähän mennessä tehnyt.
Jotta voisin olla aivan alusta alkaen sellainen äiti, joka nyt tänä päivänä olen.
Kuten sanonta kuuluu;
''kukaan ei ole seppä syntyessään'',
ei kukaan myöskään voi olla ''täydellinen'' äiti tai isä suoraan ilman opettelua ja tekemättä virheitä.
Jokainen on joskus äiti ja isä ensimmäistä kertaa ja vanhemmaksi kasvaminen alkaa ensimmäisen lapsen myötä.
''kukaan ei ole seppä syntyessään'',
ei kukaan myöskään voi olla ''täydellinen'' äiti tai isä suoraan ilman opettelua ja tekemättä virheitä.
Jokainen on joskus äiti ja isä ensimmäistä kertaa ja vanhemmaksi kasvaminen alkaa ensimmäisen lapsen myötä.
Virheet on kaikille täysin sallittuja.
Niiden kautta sitä kasvaa ja oppii parhaiten.
Kukaan ei voi tietää, miten reagoi täysin uuteen elämäntilanteeseen, yövalvomisiin ja pitkiin itkuihin ilman loppua, ennen kuin sellainen tulee kohdalle ensimmäisen kerran.
Tai kymmenennen kerran.
Vaikka kuinka olisit odotusaikana ajatellut toimivasi jossain tilanteessa toisella tavalla, saatat väsymyksen seurauksena toimia täysin päin vastoin.
Tai kymmenennen kerran.
Vaikka kuinka olisit odotusaikana ajatellut toimivasi jossain tilanteessa toisella tavalla, saatat väsymyksen seurauksena toimia täysin päin vastoin.
Vanhemmaksi kasvaminen ei edes lopu ensimmäiseen vauvavuoteen.
Vanhemmaksi kasvaminen tapahtuu lapsen mukana läpi elämän.
Vanhemmaksi kasvaminen tapahtuu lapsen mukana läpi elämän.
Aina tulee joku uusi vaihe.
Ensimmäinen uhma, teini-ikä, mitä ikinä voikaan kasvamisen vaiheisiin kuvitella.
Aina tulee uusia tilanteita, joiden mukana vanhempikin kompastuu, oppii ja kasvaa.
Ja se on täysin fine.
Esikoinen todellakin on kaikessa se koekaniini.
Sitten syntyy toinen lapsi, joka on täysi vastakohta esikoiseen ja siinä sitä taas ollaan lähtöruudussa ja uusien opeteltavien asioiden äärellä.
Aina tulee uusia tilanteita, joiden mukana vanhempikin kompastuu, oppii ja kasvaa.
Ja se on täysin fine.
Esikoinen todellakin on kaikessa se koekaniini.
Sitten syntyy toinen lapsi, joka on täysi vastakohta esikoiseen ja siinä sitä taas ollaan lähtöruudussa ja uusien opeteltavien asioiden äärellä.
 |
| Kaikki kauniit kuvat on ottanut upea @kaisuojansivu |
Pian tän ajattelutyön, häpeän ja syyllistäminen jälkeen pystyin antamaan itselle anteeksi.
Hyväksymään tekemäni virheet ja katsomaan niitä ennemminkin positiivisen linssin läpi, kuin negatiivisen.
Niiden kautta olen kasvanut ja oppinut uutta.
Sillä tekemieni virheiden kautta, voin kasvaa ja muuttua sellaiseksi vanhemmaksi, joka olen unelmoinut olevani.
En täydellinen, mutta riittävä.
Hyväksymään tekemäni virheet ja katsomaan niitä ennemminkin positiivisen linssin läpi, kuin negatiivisen.
Niiden kautta olen kasvanut ja oppinut uutta.
Sillä tekemieni virheiden kautta, voin kasvaa ja muuttua sellaiseksi vanhemmaksi, joka olen unelmoinut olevani.
En täydellinen, mutta riittävä.
-Miia
Ei kommentteja