Tätä et tiennyt minusta





Moni henkilö, joita olen seurannut pidemmän aikaa instagramissa, tuntuu monesti jollain tapaa ''tutulta''.
On jotenkin hassua, että samaan aikaan tiedän kyseisestä henkilöstä todella paljon, mutta silti en yhtään mitään.

Niinpä tästä sain idean ja ajattelin kertoa itsestäni jotain uutta.
Asioita, joita ette musta tiedä, on vielä vaikka kuinka paljon ja joita varmasti saatte vielä tietää ajan mittaan blogin tai instagramin kautta. 


Olen todella ujo

Vaikkei sitä ehkä uskoisi, olen oikeasti todella ujo.
Joudun monesti hieman tsemppaamaan itseäni ennen kun menen sanomaan ''hei'' jollekin uudelle tuttavuudelle.
Mä en ole ollenkaan sellainen koko tilan valloittava persoona, joka saisi äänensä kuuluviin isommankin ihmismöläkän yli.


Olen syntynyt keskosena

Synnyin kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa äitini saadessa todella pahan raskausmyrkytyksen.
Se meinasi viedä meidän molempien hengen.
Multa oli pysähtynyt sydän syntyessä ja mut on elvytetty heti ensimmäiseksi maailmaan saapuessa.
Onneksi minä ja äiti molemmat olimme sitkeitä ja selvisimme hengissä.





Olen asunut Espanjassa

Muutimme Fuengirolaan 2006 syksyllä ja muutimme takaisin Suomeen vuonna 2007 suunnilleen samoihin aikoihin.
Kävin siellä siis seiskaluokan ja vähän kasiluokan alkua.
Ajoimme Euroopan halki mennessä sekä palatessa ja se on ollut kyllä yksi elämän parhaita kokemuksia.
Puhuin Espanjan kieltä melko sujuvasti, mutta nykyään en osaa kuin sanan sieltä täältä, sillä teiniMiia ei halunnut/älynnyt/jaksanut pitää kieltä yllä.
#ääliö


Mulla on amerikkalaisia sukulaisia

Mummoni serkun kautta yksi sukuhaara vie Amerikan mantereelle.
Jo edesmennyt Lanny kävi usein meillä mun ollessa pieni ja hänen vierailustaan olin aina todella innoissani!
Nyt myöhemmin olen saanut tutustua Lannyn poikaan, Steveniin.



Olen uskovainen

Moni tämän on ehkä jo aavistanutkin, mutta vahvistan sen nyt todeksi.
Olen helluntalainen ja ylpeä siitä.
Uskon Jeesukseen ja usko on kulkenut mun elämässä syntymästä saakka.
Jeesus on mun elämä.




-Miia

Ei kommentteja