Pilalle menneet otokset

Moni teistä seuraajista on kehunut mun kuvia, kuinka ne on kauniita ja ihania.

Kiitos siitä! ❤️

Todellisuudessa olen itseäni kohtaan melko kriittinen ja pieni sisäinen perfektionisti kurkistaakin ottamieni kuvieni kohdalla. Monesta kuvasta ajattelen, että ne voisivat olla vieläkin parempia, sillä instagramissa vastaan tulee toinen toistaan kauniimpia kuvia.

Muistakaa, että monesti kauniiden kuvien takana on järjestelyä, asettelua ja monia kymmeniä epäonnistuneita kuvia sen yhden onnistuneen kuvan takana.
Suurin osa kuvista sitten onkin joko heilahtaneita, epätarkkoja, kuvassa on sormet, varpaat tai jotain muuta epämääräistä ja kuulumatonta tai lapsi lähtee karkuteille kesken kaiken kuvanoton.



Oliver oppi twerkkaamaan kesken kuvauksien.

Ja tässä lopullinen kuva.

''Hei iskä, jos millään viittisit tulla jeesaamaan, äiti kuvaa mua  t a a s !''

Liikaa skumppaa?

Näistä kuvistahan ei meinannu tulla yhtään mitään, joten lopulta päädyin kuvaamaan 7 kk -kuvan Oliverin nukkuessa päikkäreitä.

''Entä jos kotiloituisin vilttiin?''

''Tai olisin syövinään tätä lehteä..?''

''Kyllä näissä kuvissa äiti täytyy olla enemmän liikettä!''

''ÄITI! Mun huoneen seinällä leijuu numero!''
Oliver ei voinut käsittää, miten se kahdeksikko vaan on siellä seinällä.
Ja siks olikin kasvot sinne suuntaan koko ajan.

LIIKAA VIRTAA, PAKKO HEILUA!

Vanilla: Älä koske!
Oliver: Pierettää..

Oliver: Huh, helpotti...
Vanilla: Yökh!

Oliver: Joo, oli kyllä ihan hirvee leija...

Vanilla: Seriously…

''Äiti, mikä toi on? Mä haluun sen!''

''EN MÄ TÄTÄ HALUNNU!''

''Noup! Not gonna happen...''

Tää on tätä abstraktia taidetta ala Oliver.

 

 Jokainen pienen lapsen äiti myös tietää, että halutessaan lapsen kasvot kohti kameraa, parhaimpana houkuttimena lelun sijaan toimii kännykkä, lehti, kaukosäädin, avaimet, roska...
Mitä näitä nyt on..


 

 -Miia

Asiaa kateudesta

Kateus on todella voimakas ja inhimillinen tunne.

Jokainen on joskus kateellinen jollekin jostakin.

Se voi aiheuttaa ihmisessä voimakkaitakin tunteita, joskus jopa vihaa ja halveksuntaa.
Pahimmassa tapauksessa kateus nakertaa ihmissuhdetta ja lopulta tuhoaa sen.

Sanotaan, että: ''eihän toisen onni ole sulta itseltä pois''.

Joskus se silti tuntuu siltä;
on vaikeaa iloita toisen puolesta ja kateuden aiheuttamien tunteiden yläpuolelle nouseminen voi olla todella vaikeaa.

Ne tunteet ja syyt kateuteen olisi mun mielestä hyvä pystyä käsittelemään jollakin tavalla, ennen kuin sanoo ajattelemattomasti ja loukkaa toista.

Joskus kateuden sanominen ääneen ja siitä keskusteleminen ystävän kanssa helpottaa, vaikka se aluksi vaikeaa olisikin.

Mä en pidä itseäni kauhean kateellisena ihmisenä, mutta totta kai mäkin oon monet kerrat ollut jollekin todella kateellinen.
Kateudesta huolimatta olen aina pystynyt aidosti iloitsemaan toisen onnesta.

Mua itseäni on auttanut se, että olen miettinyt, miksi olen kateellinen, voinko tehdä asialle jotain, esimerkiksi voinko itse saavuttaa saman omilla valinnoilla.

Joskus jotkut asiat vaan täytyy oppia hyväksymään.

Myös omat ystäväni ja läheiseni ovat olleet kateuden vuoksi haluttomia auttamaan kysyessäni neuvoa, halveksuneet mua ja sanoneet pahasti.

En ymmärrä miksi.

Eikö omien rakkaittensa vuoksi kuitenkin toivo, että heillä menisi hyvin?

Eikö se silloin ole todella epäaitoa rakkautta, jos toivoo, että:
 ''kumpa rakkaimmillani menisi hyvin, kunhan vaan ei mene paremmin kuin minulla itsellä''?



- Miia