Asiaa kateudesta

Kateus on todella voimakas ja inhimillinen tunne.

Jokainen on joskus kateellinen jollekin jostakin.

Se voi aiheuttaa ihmisessä voimakkaitakin tunteita, joskus jopa vihaa ja halveksuntaa.
Pahimmassa tapauksessa kateus nakertaa ihmissuhdetta ja lopulta tuhoaa sen.

Sanotaan, että: ''eihän toisen onni ole sulta itseltä pois''.

Joskus se silti tuntuu siltä;
on vaikeaa iloita toisen puolesta ja kateuden aiheuttamien tunteiden yläpuolelle nouseminen voi olla todella vaikeaa.

Ne tunteet ja syyt kateuteen olisi mun mielestä hyvä pystyä käsittelemään jollakin tavalla, ennen kuin sanoo ajattelemattomasti ja loukkaa toista.

Joskus kateuden sanominen ääneen ja siitä keskusteleminen ystävän kanssa helpottaa, vaikka se aluksi vaikeaa olisikin.

Mä en pidä itseäni kauhean kateellisena ihmisenä, mutta totta kai mäkin oon monet kerrat ollut jollekin todella kateellinen.
Kateudesta huolimatta olen aina pystynyt aidosti iloitsemaan toisen onnesta.

Mua itseäni on auttanut se, että olen miettinyt, miksi olen kateellinen, voinko tehdä asialle jotain, esimerkiksi voinko itse saavuttaa saman omilla valinnoilla.

Joskus jotkut asiat vaan täytyy oppia hyväksymään.

Myös omat ystäväni ja läheiseni ovat olleet kateuden vuoksi haluttomia auttamaan kysyessäni neuvoa, halveksuneet mua ja sanoneet pahasti.

En ymmärrä miksi.

Eikö omien rakkaittensa vuoksi kuitenkin toivo, että heillä menisi hyvin?

Eikö se silloin ole todella epäaitoa rakkautta, jos toivoo, että:
 ''kumpa rakkaimmillani menisi hyvin, kunhan vaan ei mene paremmin kuin minulla itsellä''?



- Miia