"peeaa", "pennitön", "Matti kukkarossa", mitä näitä nyt on...

Täytyy myöntää, että tän tekstin julkaseminen ja sen kirjottaminen on ollu todella ahdistavaa.
Tää on saanut mut kiemurtelemaan penkissä, koska tää on asia, mitä häpeän meidän menneisyydessä paljon, vaikka se on myöskin samaan aikaan kasvattanut, varsinkin mua, ihan älyttömästi.
Nimittäin huono taloudellinen tilanne.
Kun kaikki raha-asiat on ollu todella pahassa solmussa.

Raha-asioista puhuminen on muutenkin tosi arka aihe.
Musta tuntuu, että on hyväksyttävämpää olla köyhä, kuin "rikas".

-------

Varmasti monella meistä on elämässä joskus se tilanne, kun eletään enemmän tai vähemmän "suoraan kädestä suuhun".
Monelle se on valitettavasti arkipäivää.

Meillä tilanne oli sillon tämä:
meillä oli osamaksuja maksettavana monen tuhannen euron edestä, sillä mä olin purkanut masennuksesta johtuvaa ahdistusta shoppailuun.
Osamaksujen kohdalla tulee helposti ajateltua, että "eihän se oo kuin 10€/kk maksettavaa".
Mutta kun näitä "vain kympin" osamaksuja alkaa olla useampi, nousee summa nopeasti satojen eurojen lyhennyseriin kuussa.
Tähän päälle meillä oli asunto- ja autolaina, ruokakulut, sähkö, vesi, yhtiövastike + muut menot ja harrastukset.
Muistan kuinka joka kerta ahdistuin, kun postiluukku kolahti sillosessa kerrostalo asunnossa.
Kuinka joka kuukausi mietin ja laskeskelin, minkä laskun voin vielä jättää maksamatta;
mistä oli tullut vaan eka huomautus ja mistä jo useampi, sillä luottotietoja en halunnu menettää.
Tilanteesta huolimatta kaikkea piti ostaa lisää (mun toimesta lähinnä), laittaa luotot paukkumaan sen sijaan, että oltaisiin keskitytty tilanteen korjaamiseen.

Mulla oli sillon myös ylläpitohevonen, jonka kulujen kanssa ei aluks ollu ongelmia.
Mutta kun mun työvuorot alko vähentyä sillosessa työpaikassa pomon kateuden vuoksi ja joka viimein ajo mut irtisanoutumaan kamalalla ja syrjivällä käytöksellä, ne viimeisetkin rahat loppui.
En vain sillon pystynyt heti päästämään irti jo niin rakkaaksi tulleesta olennosta, kun olis pitänyt.
Viimein oli pakko.
Maksoin tallivuokra -kuluja vielä pitkään tän jälkeen.

En enää koskaan halua joutua vastaavaan tilanteeseen.
Onneksi meidän molempien perheet olivat äärettömän tärkeä apu, josta en voi tarpeeksi kiittää.
Siitä saan oikeasti olla todella kiitollinen, sillä kaikilla tämäkään ei oo itsestäänselvyys.
Isä tankkasi meille usein auton, äiti anto rahaa ruokaan ja appiukko selvitti mun pikavippi sotkun.
Pikavippejä tai muita lainan myöntäjien "nopeita lainoja" en muuten suosittele kenellekään!
Ihan hirveetä paskaa, mutta kai sekin piti kokea ja oppia kantapään kautta.

Ja vaikka tuo aika kamalaa ja raskasta olikin, se on kyllä vetänyt nöyräksi ja opettanut mulle jotain tärkeetä:
Materia ei tee meitä onnelliseksi, eikä mitään pidä hankkia, jos sulla ei 100% varmuudella oo siihen tarvittavia rahoja!

Oon oppinu arvostamaan rahaa ihan uudella tavalla.
Osamaksujakaan en oo ottanut yhtäkään tän sotkun jälkeen.
Pois lukien puhelimen muutaman erän osamaksu, koska harvalla on maksaa kännykkää tai autoa, omasta asunnosta puhumattakaan, kerralla pois ilman lainaa.

Keskenmenon jälkeen me tultiin niin sanotusti "järkiimme".
Me myytiin meidän kerrostalo -asunto ja muutettiin asumaan hetkeks mun vanhaan mummolaan maalle, jollonka kovasti etittiin sitä "omaa paikkaa" ja mietittiin, mitä halutaan tehdä milläkin paikkakunnalla.
Ja samalla tietysti hoidettiin aiheutettuja vahinkoja ja alettiin pikkuhiljaa saamaan meidän taloudellinen tilanne viimein kuntoon ja balanssiin.
Vaikeuksien kautta voittoon siis. 
Rikkaita me ei (vieläkään) olla, mutta viisaampia rahan ja sen käytön suhteen me kyllä ollaan.
Varsinkin minä.
Jyke on ollu aina meistä se fiksumpi kaikessa.



-Miia