Maailman luonnollisin asia





Jo Oliverin odotusaikana ajattelin, että haluan pystyä imettämään myös julkisilla paikoilla.
Kuitenkin sitten, kun syöttämisen aika tuli ensimmäisen kerran Jyväskylän keskustassa, menin vessaan ''piiloon'' katseilta.
Perustelin itselleni, että mun täytyy vaihtaa myös vaippa ja siksi on kätevää mennä jo valmiiksi lastenhoitohuoneeseen.
En uskaltanutkaan olla oman alkuperäisen aatteeni mukainen.
En suostunut heti myöntämään itselleni, että ajattelinkin liikaa muita ihmisiä ja miten he syöttämiseen suhtautuvat.
Mitä jos he vaikka katsoisivat pahasti tai mikä pahinta; tulisivat sanomaan jotain herjaavaa.
Tuoreena äitinä se oli pelottava ajatus.




Keväämmällä kuitenkin tapahtui muutos.
Olimme toukokuun alussa jäätelöllä Keuruun keskustassa, kunnes Oliver alkoi itkemään nälkäänsä.
Menin viereisen S-Marketin vessaan syöttämään.
Vessassa haisi aivan kamalan voimakas vanha kusi.
Mua oksetti se haju!
Mietin, että kukaan aikuinenkaan ei pystyisi täällä syömään, miksi mun lapsen pitäisi pystyä?
Keskeytin Oliverin syömisen ja menin jäätelökioskin viereiselle penkille istumaan ja syöttämään Oliverin loppuun.
Rohkenin olemaan oman alkuperäisen aatteeni mukainen vasta tuon kamalan hajuisen katkun jälkeen.
Ymmärsin, että mun lapsen nälällä on merkitystä, ei muiden ihmisten katseilla tai mielipiteillä.






Tiedän, että nähdessään imettävän äidin, katseen kääntää heti pois hänestä.
Niin mäkin tein.
Enkä mä vieläkään jää imettäviä äitejä tuijottamaan, kun niitä näkee.
Se on niin yksityinen, mutta silti samaan aikaan maailman luonnollisin asia.
Ei sitä tarvitse, eikä pidä hävetä.
En tarkoita, että pitäisi imettää tissit levällään kaikkein keskeisimmällä paikalla.
Tarkoitan, että vessaan piiloon ei ainakaan tarvitse mennä.

Imettäminen julkisilla paikoilla täytyy kuitenkin olla myös äidille mukava ja rentouttava kokemus, missä voi keskittyä vauvan kanssa kahdenkeskiseen hetkeen,
eikä joutua koko aikaa vilkuilemaan sivusilmällä muita ihmisiä ja heidän reaktioita.
Ostoskeskuksissa ja julkisilla paikoilla on rauhallisempia paikkoja, jotka eivät ole täysin ihmisvilinän keskellä.
Imetysliinan avulla voit tuoda yksityisyyttä ruokahetkeen, jos se tuo sinulle itselle ''tukea ja turvaa''.




Tämänkin asian suhteen jokainen äiti toimii, miten se itselleen tuntuu parhaimmalta.
Ei ole oikeaa ja väärää.
Tämän tekstin tarkoitus on olla rohkaisu niille, jotka haluavat pystyä imettämään julkisesti.
Musta olis hienoa, jos kaikki ne, jotka haluaisivat toimia näin, pystyisivät sen tekemään, jotta se olisi muillekin ihmisille ''normaalimpaa''.

-

Nää täydelliset kuvat meistä otti mun ihana käly, Kaisu. ❤️
Kaisun instagram.
www.kaisuojansivu.com



-Miia

TallennaTallenna
TallennaTallenna

4 kommenttia

  1. Usein myös lapsi päättää, voiko imettää "ihmisten ilmoilla" vai ei. Esikoiseni oli hyvin aktiivinen ja kaikesta kiinnostunut vauva, joka ei ikinä suostunut imetykseen, jos paikalla oli ketään isää kiinnostavampaa ihmistä ;) Hän söi vain, jos menimme kaksin johonkin hiljaiseen, mielellään tuttuun ja tylsään tilaan ja sielläkin vanhemmiten vain, jos koko ajan kävelin samalla - hauikset kasvoivat, koska lapsi oli syntyessäänkin jo viisikiloinen. Eniten hän imi yöllä puoliunessa silmät kiinni. Hänestä kasvoi hyvin liikunnallinen ja aktiivinen ihminen, joka ei nyt aikuisenakaan erityisemmin ole kiinnostunut syömisestä muussa mielessä kuin pakollisen energian hankkimisessa. Kuopus taas oli rauhallinen ja söi missä vain ja saattoi jopa nukahtaa syliin, vaikka lähellä oli muita ihmisiä. (Esikoinen ei ikinä nukahtanut syliin, koska siinä oli liikaa kiinnostavaa katseltavaa. Hän halusi vauvanakin olla yksin pimeässä huoneessa omassa sängyssä, että nukahtaisi) Kumpaakin imetin toista vuotta, mutta heidän luonteisiinsa sopivissa paikoissa ja sopivilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliver alkaa myös olla niin kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta, että pelkään meille iskevän tuo sama ongelma, että se täytyy ettiä joku epämielenkiintonen paikka 😂

      Poista
  2. Itse aina mieluiten etsin paikan, missä en ole näkyvillä. Mutta jos pitäisi imettää ihmisten ilmoilla niin kyllä mielestäni on ihan hyvä laittaa esim.harso tms.olkapäältä roikkumaam vauvan yli. Saa lapsi syödä rauhassa ja samalla myös kunnioittaa muiden läsnäoloa. Vaikka imetys onkin täysin luonnollista niin ymmärrän myös täysin niitä, joiden mielestä imettäminen on vastenmielistä tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen kans vähän syrjempään, etten oo ihan kaikkien keskellä. Ja tää on just mielipide asia ja on oikein toimia niinkun itse kokee parhaaksi 😊

      Poista